Meistä

Yli 10 vuoden kokemus vaativasta maanrakennuksesta

Kai Laineen perustaman maanrakennusyrityksen toiminta käynnistyi Turussa kesällä 1991.

”Hommat olivat pitkälti samoja kuin tänäkin päivänä. Työt alkoivat yhdellä traktorilla ja peräkärryllä, mutta jo samana kesänä ostin kaksi kaivinkonetta. Pikkuhiljaa asiakkaita tuli lisää, samoin kuin koneita ja työntekijöitä. Kuituverkkojen kaivuutyöt laajenivat melko nopeasti sähköverkkojen rakennustöihin”, Laine kertoo.

Reilut kymmenen vuotta yrityksen perustamisesta, elokuussa 2020, Helokivi Oy osti Turun Katukaivuun mittavan konekannan. Samalla yrityksen nimi muuttui Suomen Katukaivuu Oy:ksi, jonka palkkalistoille yrityksen henkilöstö siirtyi vanhoina työntekijöinä.

Toiminta jatkuu samalla hyväksi havaitulla konseptilla, tuttuja ja uusia asiakkaita palvellen.

”Suomen Katukaivuu jatkaa toimintaansa entiseen tapaan Turun seudulla, mutta tavoitteenamme on laajentaa sitä hiljalleen myös muualle Suomeen. Konsernin tytäryhtiön, Kuljetusliike Helokivi Oy:n toiminta-aluetta on koko eteläinen Suomi, jossa myös Suomen Katukaivuu palvelee jatkossa asiakkaitaan”, kertoo Jussi Rajala Suomen Katukaivuulta.

"Toimintamme jatkuu samalla hyväksi havaitulla konseptilla, tuttuja ja uusia asiakkaita palvellen.

Haluatko kuulla toteutuksistamme tarkemmin? Jätä yhteystietosi, otamme pian yhteyttä.